TuomasSuolahti Jos ei ole itse ajateltu, eipä se ole myöskään poliittista.

Avioliiton nykytilasta

 Kirjoitan yleisemmin avioliitosta, sen kehityksestä. Avioliitto on nykyisin vain sopimus, jonka voi purkaa helposti. On tultu kauas keskiajasta, jolloin liitto oli ikuinen ja eroa ei saanut pettämälläkään. Tämä kaikki on edistystä minusta. Mutta edistys on tuonut myös varjoja, joita ei uskalleta käsitellä tarpeeksi.

  Platon jakoi rakkauden useampaan tyyppiin, enkä minäkään näe rakkautta yhtenäisenä systeeminä. Avioliitolle tärkeintä on romanttinen rakkaus, silloin kun on oikeus valita puolisonsa vapaasti. Avioliiton seuraukset ovat kuitenkin yleensä muuta kuin romanttista rakkautta, tällä viittaa lapsiin. Kaksi ihmistä solmii liiton, mutta avioliiton vaikutukset ylettyvät lapsiinkin. Romantiikka ei siis ole avioliiton sisältö.

 Minusta avioliitto on ennen kaikkea lain suoma sopimus, jonka yhteydessä unohdetaan herkästi sen vakavuus. Ja lapsista puheen olleen, eroon päätyvistä liitoista 40% on lapsettomia. Eli enemmistö avioliitoista päättyy lapsen edun pohtimiseen, sillä avioliitto luo velvollisuudet lapsia kohtaan. Kun liitto päättyy, niin lapsella pitää olla yhä oikeudet vanhempiinsa. Siksi näen ongelmallisena sen, että vanhemman lähtiessä kodista hänestä tulee toissijainen kasvattaja.

  Koti oli ennen yhteiskunnan perusyksikkö, mutta nykyisin on toisin, sen muodostaa yksilöt. Tämä kehitys on vapautta suovaa, vaan myös pirstoo yhteiskuntaa. Ihminen voidaan jättää yhä useammin aidosti yksin. Tiedän täysi-ikäiseksi tulevia nuoria, joilla ei ole mitään muuta tukiverkkoa kuin yhteiskunta. Vanhempiin välit ovat saattaneet katketa tai asutaan toisella puolella Suomea. Avioliiton rapautuminen on heikentänyt myös perhemallia. Perhe on nykyisin niin kuin se määritellään ja ihmisellä on täysi oikeus jättäytyä syrjään.

  Tiedämme varmasti, että lapsuus vaikuttaa ihmiseen paljon, mutta ei määritä kaikkea. Kuitenkin näen avioeron ja viikonloppu vanhemmuuden yhtenä ongelmien juurista. Itselläni oli kaksi kasvattajaa, joten en voi puhua tässä kokemuksella. Kuitenkin voin sanoa sen, että mielenterveyden pettäminen, päihteiden käyttö ja rikollisuus tulee sitä todennäköisemmäksi, mitä rikkinäisempi perhe on.

 Siksi kysyn, että missä on "filia", kiintymys toista ihmistä kohtaan? Mielestäni sen pitäisi säilyä, vaikka romanttinen rakkaus kuolisikin. Siksi haluan puhua siitä, että eikö avioliittoa voi pitää yllä lapsen edun vuoksi, vaikkei se olisi romanttisen rakkauden tyyssija. 1800-luvun kirjallisuudesta löytää tuosta tilanteesta runsaasti esimerkkejä, mitä pidän ihailtavana. Perhe oli vielä ihanne, joka piti yhtä tilanteessa kuin tilanteessa.
 Ja lopuksi jätän muutaman kysymyksen, joihin en löydä omaa vastausta.

 Onko avioliitto käsitettävä sopimukseksi, joka on purkamisen jälkeen merkityksetön? Entä miksi joskus ihmiset menevät niin nopeasti avioon, eivätkä esimerkiksi elä muutamaa vuotta avoliitossa ennen avioitumista? Voiko viikonloppu vanhempi olla aidosti lapsen elämässä läsnä? Onko avioliitossa merkitystä sillä, että ketkä ovat sen osapuolet, jos heitä on kaksi? Onko elämän läpi kestävä avioliitto enää ihanne?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat